Lapinkylien parlamentti lausuu koskien Oikeusministeriön toteuttamaa kyselyä "metsälappalaisen kulttuurin elinvoimaisuudesta"

30.06.2024

Kuva: Noora Heikinheimo

Oikeusministeriö on käynnistänyt kyselyn "metsälappalaisen kulttuurin elinvoimaisuudesta". Kyselyn toteuttaa käytännössä MDI ja kyselyyn pääsee vastaamaan mdi.fi/kulta-hanke verkkosivujen kautta joko sähköisen kyselylomakkeen kautta tai tulostettavana kyselylomakkeena.

Suomen alkuperäisten saamelaisten yhteistyöjärjestö ry eli Lapinkylien parlamentti on entisen Kemin Lapin alueen Lapinkylien yhteistyöjärjestö, joka hakee metsäsaamelaisen alkuperäiskansan tunnustamista.

Lapinkylien parlamentti esittää huolensa erityisesti siitä, että kysely on toteutettu käyttämällä nimitystä "lappalainen" sekä siitä, että kyseessä olevan tutkimuksen luonne ei vastaa yleisiä tutkimuksen eettisiä periaatteita.

Huolenaiheista huolimatta Lapinkylien parlamentti toteaa, että metsäsaamelaisten tulisi vastata kyselyyn mahdollisimman laajasti, sillä tutkimus on jo julkaistu ja toteutetaan.
Lapinkylien parlamentti rohkaisee kaikkia metsäsaamelaisia vastaamaan kyselyyn mahdollisimman laajasti.

Lapinkylien parlamentti muistuttaa, että myös lappalaiseksi identifioituvat metsäsaamelaiset ovat osa yhteisöä. "On kuitenkin niin, että virallisesti lappalainen nimityksellä on huono kaiku ja tämänhetkinen laki tuntee vain metsäsaamelaiset. Metsäsaamelaiset ovat väistämättä erottamaton osa saamelaista alkuperäiskansaa Suomessa." Toteaa Merja Mattila, Lapinkylien parlamentin puheenjohtaja, OTM